Turvallisuusohje
Toiminnan nimi:
Järjestäjä:
Kaikkien Atreenalin Seikkailupuisto Saimaassa seikkailevien tulee lukea ja hyväksyä alla olevat turvallisuusohjeet. Alle 18-vuotiaan seikkailijan huoltajan tulee lukea ja hyväksyä nämä ehdot ja varmistaa, että myös huollettavat ovat ymmärtäneet ne ja kykenevät toimimaan ohjeiden mukaan. Lisäksi alueella liikkuvien tulee noudattaa radalla olevia opasteita ja henkilökunnan ohjeita sekä neuvoja.
Seikkailijat
- 1. Kiipeilijöiden vähimmäispituus on 130 cm ja maksimipaino 120 kg. Poikkeuksena tästä on Lastenmaa, jonne pääsevät alle 140 cm pitkät, alle 40 kg painavat lapset.
- 2. Alle 13-vuotiailla seikkailijoilla tulee aina olla vähintään 18-vuotias aikuinen valvoja mukana radoilla. Yhdellä aikuisella voi olla korkeintaan kolme alle 13-vuotiasta valvottavanaan. Aikuinen valvoja vastaa siitä, että lapset noudattavat Seikkailupuiston sääntöjä. Lasta ei saa jättää yksin.
- 3. Seikkailijat arvioivat itse kykynsä sekä terveydentilansa, ja etenevät radoilla ne huomioiden. Sairauksista, jotka saattavat vaikuttaa seikkailuun tai toimintaan alueella, tulee ilmoittaa henkilökunnalle.
- 4. Jokainen seikkailija sitoutuu itse huolehtimaan omasta sekä valvottaviensa vakuutusturvasta.
- 5. Seikkaileminen ja alueella liikkuminen päihteiden tai huumaavasti vaikuttavien aineiden alaisena on kielletty. Myös em. aineiden tuominen alueelle on kielletty. Tupakointi on sallittu ainoastaan tupakointialueella ilman henkilösuojalaitteita. Tupakointialueella saavat oleskella vain 18- vuotta täyttäneet henkilöt.
Ennen seikkailua
- 1. Seikkailuradoille päästäkseen on ostettava pääsylippu. Seikkailijoita saa katsoa ja kannustaa maasta käsin ilman pääsylippua, mutta suoraan ratojen alapuolella olemista tulee välttää.
- 2. Esineet, jotka saattavat aiheuttaa takertumisen vaaraa, rikkoontua tai tippua, on poistettava. Näitä ovat mm. sormukset, kello, kaulaliinat sekä taskussa olevat esineet. Pitkät hiukset tulee laittaa kiinni. Jokainen vastaa itse turvallisesta pukeutumisesta.
3. Seikkailuradoilla liikkuminen voi aiheuttaa likaantumista tai muuta vahinkoa seikkailijan vaatetukselle tai mukanaan kantamille esineille, kuten silmälaseille. Atreenalin Seikkailupuisto ei vastaa näistä vahingoista.
- 4. Henkilökunta auttaa seikkailijoita pukemaan henkilösuojalaitteet asianmukaisella tavalla. Henkilösuojalaitteita tulee käyttää ja pitää asianmukaisesti puettuna koko ajan. Jos henkilösuojalaitteet tarvitsee riisua ja pukea uudelleen, on seikkailijan pyydettävä Atreenalin Seikkailupuiston henkilökuntaa tarkistamaan, että varusteet on puettu asianmukaisesti. Henkilösuojalaitteita ja muita varusteita ei saa viedä pois Atreenalin Seikkailupuiston alueelta, eikä välineitä saa luovuttaa toiselle henkilölle.
- 5. Jokainen seikkailija käy läpi seikkailupuiston henkilökunnan johdolla opastuksen ja osoittaa osaavansa toimia oikein ja turvallisesti. Seikkailuradoille saa mennä sitten, kun henkilökunta antaa siihen luvan.
Seikkailun aikana
- 1. Radalla ollessa seikkailijan tulee olla koko ajan kiinnitettynä punaisella merkittyyn turvavaijeriin tai siihen rinnastettavaan punaisella merkittyyn sulkurenkaaseen vähintään yhdellä varmistuslaitteella.
- 2. Jokaisessa tehtäväelementissä saa olla kerrallaan yksi seikkailija. Puihin rakennetuilla tasanteilla saa olla kerrallaan enintään kolme seikkailijaa. Etenemistä saa jatkaa vain, kun radalla on riittävästi tilaa. Toisen suoritusta radalla ei saa millään tavoin häiritä.
- 3. Seikkailijan tulee huolehtia käyttämistään varusteista ja rakenteista. Jos varusteille tai rakennelmille koituu vahinkoa seikkailijan laiminlyönnin tai tahallisen toiminnan takia, on seikkailija velvollinen korvaamaan varusteiden hinnan tai rakennelmien korjauskustannukset Atreenalin Seikkailupuistolle. Radoille ei saa jättää ylimääräistä tavaraa tai tehdä mitään muutoksia. Radoilta ei saa myöskään heittää mitään maahan.
- 4. Jos seikkailija epäilee rakenteissa tai varusteissa jotain poikkeavaa, on seikkailijan keskeytettävä etenemisensä ja ilmoitettava poikkeavuudesta henkilökunnalle. Etenemistä saa jatkaa vasta, kun henkilökunta on antanut siihen luvan.
- 5. Seikkailuradoilla liikkuminen saattaa joskus aiheuttaa naarmuja ja mustelmia. Myös muut tapaturmat voivat olla mahdollisia.
Seikkailun jälkeen
- 1. Välineet on palautettava henkilökunnalle seikkailun jälkeen.
- 2. Välineiden palauttamisen jälkeen seikkailu katsotaan päättyneeksi, vaikka lipun oikeuttamaa aikaa olisi vielä jäljellä.
- 3. Jos Atreenalin Seikkailupuiston asiakas joutuu poistumaan radoilta ukonilman, kovan tuulen tai kiristyvän pakkasen takia tai seikkailupuistosta johtuvista syistä, pääsymaksu korvataan uuteen sisäänpääsyyn neljän vuorokauden kuluessa oikeuttavalla lipukkeella. Pääsymaksua ei korvata, jos poistumisen syynä ovat seikkailijasta johtuvat tekijät.
Muuta
- 1. Pakkasraja seikkailemiselle on -10 C.
- 2. Kovalla tuulella sekä ukonilmalla tai ukkosen lähestyessä puistoa radat suljetaan ja asiakkaiden on poistuttava radoilta viipymättä.
- 3. Näiden sääntöjen pienestä rikkomuksesta seuraa suullinen varoitus. Ohjaajan harkinnan mukaan isommista rikkomuksista annetaan kirjallinen varoitus. Kolmesta kirjallisesta rikkomuksesta evätään seikkailuratojen käyttö vuodeksi.
- 4. Avotulen teko Seikkailupuiston alueella muualla kuin sille soveltuvassa paikassa on kielletty.
- 5. Atreenalin Seikkailupuisto Saimaa pidättää itsellään oikeuden muuttaa turvallisuusohjeita. Päivitetyt ohjeet ovat esillä lipunmyynnissä. Seikkailijalla on velvollisuus seurata mahdollisia muutoksia turvallisuusohjeissa.